Kummin ja kummilapsen suhde on ainutlaatuinen.
Se voi olla tuki, turva, ystävyys tai elämän mittainen side – pieniä tekoja, suuria muistoja.
Lue tarinoita kummisuhteista ja niiden merkityksestä.
“Mitäpä ei kaverinsa puolesta tekisi! Hyvä lapsuuden ja nuoruuden kaverini löysi itselleen mukavan tytön. He seurustelivat aikansa ja päättivät mennä naimisiin, oli siinä varmaan rakkaudellakin iso osa. Niin iso, että kun tuleva morsian halusi kirkkohäät, niin kaverini, joka ei kuulunut kirkkoon, päätti liittyä siihen. Ennen naimisiinmenoa hän kävi rippikoulun ja aikuiskastetta varten tarvitsi itselleen kummin. Minä suostuin, kun hän pyysi, vaikka tilanne vähän oudoksutti ja huvittikin. Mutta mitäpä ei kaverinsa puolesta tekisi!
Seurakunnan jäseneksi ottamisen yhteydessä aikuisen miehen pään vedellä kastaminen ja minun kummina sen kuivaaminen sai tilanteen menemään vähän huumorin puolelle tilanteen vakavuudesta huolimatta. Olen kyllä sopivissa tilanteissa heittäytynyt kummin rooliin ja ”kummipoikaani” siitä sopivasti rokottanut. Olen ainakin toteuttanut yhtä kummin tehtävää: ”olla kummilapsensa aikuinen ystävä”.
Myöhemmässä elämän vaiheessa kaveristani tuli nuorimman tyttäreni kummi. Kaveruus on säilynyt erinomaisena. Minä olen hänelle kummina ja hän on tyttäreni kummina.”
“Kummitätini oli ihana höpsö. Yhdessä leivoimme, tanssimme ja pelleilimme. Hän kutoi minulle ihanat lempi sukat, kaikista “jäännös” langoista. Ihanat eriväriset Peppi Pitkätossu sukat. Kummitätini Liisa oli turvallinen, hauska aikuinen lapsuudessa ja nuoruudessani. Hän on jo edesmennyt, ehkä hän kutoo nyt taivaallisia sukkia ja järjestää enkelijuhlia.”
“Kummityttöni oli noin viisivuotias ja olimme hänen vanhempiensa luona. Kävelimme noin kilometrin matkaa kohti Saimaan rantaa matkalla uimaan. Tyttö puhua pulputti koko ajan kertoen omia ajatuksiaan varmana siitä, että kuuntelen ja ajattelen asioista samoin. Sitten hän yhtäkkiä kysyi: ”Hena, tiedätkö, mikä on elämän tarkoitus?” Hämmästyin. Aloin pohtia, mikä olisi viisivuotiaalle sopiva taso pohtia tätä kysymystä. Mitä voisin uskostani käsin tähän sanoa? Samalla viereltäni kuului kirkas ääni: ”Minä uskon, että elämän tarkoitus on elämä itse.”
“Kummitätini oli todellinen kirjallisuusihminen. Ihailin sitä, että hänellä oli kotona ihan oikea kirjastohuone, ja päätin, että minunkin kodissani on kirjasto, kun kasvan isoksi. Hänkin taisi olla samaa mieltä, sillä hän antoi aina joulu- ja syntymäpäivälahjaksi kirjan. Eikä minkä tahansa kirjan, sillä hänestä sivistyneen ihmisen tuli omistaa tietyt maailmankirjallisuuden klassikot. Kotiopettajattaren romaanin luin 9-vuotiaana, Rikokseen ja rangaistukseen tartuin 10-vuotiaana – pitihän lahjakirjat toki lukea heti. Hän oli kaukaa viisas, kun ei takertunut ikääni, vaan antoi suuria kokemuksia nuorelle ahmimisikäiselle.
Olin 15-vuotias, kun sain häneltä viimeisen joululahjan, Karamazovin veljekset. Kuukautta aikaisemmin hän oli kuollut syöpään. Kun myöhemmin opiskelin kirjallisuustiedettä yliopistossa, olisin monesti halunnut keskustella hänen kanssaan. Hän avasi oven, josta emme ehtineet astua yhdessä sisään.”
“Näen kummiani harvoin pitkän välimatkan vuoksi, mutta sitten kun nähdään on kiva viettää aikaa yhdessä. Kummini muistaa aina kaikki tärkeät päivät, mikä on kiva juttu. Kortti nimipäivänä muistuttaa, että olen tärkeä kummille!”
“Serkkupoika oli n. 20v ja menossa naimisiin. Harmina oli ettei ollut käynyt rippikoulua, mutta kävi sitten ennen vihkimistä. Uusi vaikeus iski kun piti saada kummit kastetilaisuuteen, lupauduin toiseksi kummiksi sillä ehdolla ettei tartte ottaa kummilasta syliin kasteen ajaksi koska hän oli paljon pitempi mitä minä olen ja siihen aikaan kehonrakentaja ja painon-nostaja. Sylikummi minusta tuli, vaikka ei kastettava ollutkaan sylissäni. Ja niin serkku pääsi vihittäväksi evankeelisluterilaisessa kirkossa.”
“Paras hetki on jäänyt kultaisiin muistoihin kun asuin viikon kummitätini ja kummisetäni luona. Teimme arkisia asioita, kävimme kaupassa ja ruokaa yhdessä. Se viikko oli ihana!”
“Kummi oli tukena ja turvanani lähiperheen lailla elämässäni pienestä tytöstä nuoreksi aikuiseksi asti. Oli lukemattomat yökyläilyt, paljon luonnossa liikkumista, hän vei minua kanssaan syömään kaupungille, ja tuli katsomaan jok’ikisen lauluesiintymiseni koulussa ja kansalaisopistolla. Lempimuistoni kummistani on viimeinen kerta kun kävin hänen kansaan lakkasuolla. Hän menehtyi viimetalvena. Metsässä sienestys ja marjastus tuntuukin vielä toistaiseksi hieman haikealta ilman häntä.”
“Mukavinta oli lapsena mennä kummin luo yökylään. Se oli erilaista ja jännää ja oli mukava viettää aikaa yhdessä.”
Arvokkaita hetkiä ja yhteisiä retkiä
Kummi on usein lapselle se turvallinen aikuinen ystävä, joka kulkee lapsen, nuoren ja aikuisen elämässä mukana läpi elämän. Koska kummi ei ole mukana ihan jokapäiväisessä arjessa, aika kummin kanssa on lapselle erityistä; sellaista, jota ei usein tarvitse jakaa muiden kanssa. Vanhemmille se voi tuoda myös arvokkaan hengähdystauon kiireisen arjen keskellä.
Aliisa ja hänen kumminsa Marika asuvat molemmat pääkaupunkiseudulla, joten he pystyvät tapaamaan helposti. Marika ei ole sukua Aliisalle, vaan on Aliisan vanhempien ystävä jo pitkältä ajalta. ”On kiva puuhailla yhdessä, kun Aliisa innostuu helposti monenlaisista touhuista. Yksi meidän yhteisistä jutuista yökyläilyjen yhteydessä on lettujen paisto, pinaatilla tai ilman!”, Marika paljastaa.
Yhteiset hetket jäävät molempien mieleen
Kummin kanssa tehdään ja koetaan erilaisia asioita, joista jää molemmille mieluisia muistoja. Marika kertoo nauttivansa Aliisan kanssa yhdessä tekemisestä ja he ovatkin tehneet monien peli- ja leikkihetkien lisäksi kaikenlaisia kivoja juttuja, kuten esimerkiksi yökyläilyjä, leffailua, synttärijuhlia ja vappupiknikkejä.
”Aliisa on taitava ja osaava tyttö”, Marika kertoo. ”Minun mielestäni kummiudessa on parasta se erityinen suhde, jonka kummilapseen voi luoda”, Marika pohtii. ”Että voi olla aikuinen, joka on vähän enemmän kiinnostunut juuri sen lapsen elämästä ja asioista. Kummin kanssa voi pohtia elämän merkityksellisiä asioita ja ihmetellä niitä yhdessä.”
Yhteinen aika on antoisaa myös kummille itselleen. ”Voisin oppia Aliisalta lapsen silmillä elämistä, ilon ja riemun löytämistä pienistäkin asioista. Lasten kautta on hyvä peilata myös omia ajatuksia ja aika usein sitä huomaakin jonkin ihan uuden asian, kun vaan pysähtyy. Uskon, että kaikenikäisillä on oppimista kaikenikäisiltä”, Marika toteaa.
Myös Aliisa muistelee mielellään yhteisiä hetkiä ja retkiä. ”Muistan vieläkin SuperPark-päivän, vaikka siitä on tosi, tosi kauan aikaa,” muistelee Aliisa. Marikakin muistelee ilolla seurakunnan järjestämää kummipäivää SuperParkissa. ”Myös silloin oli kivaa, kun olimme teidän mökillä yökylässä”, Aliisa lisää.
Kummi auttaa myös vanhempia
Lapsen kummi on usein koko perheen yhteinen ystävä ja tukija. Lapsen ollessa vielä pieni yhteyttä pidetään yleensä vanhempien kautta, mutta myöhemmin suoran yhteydenpidon mahdollistaa vaikkapa videopuhelut. Suhteen vaaliminen on monelle kummille tärkeää. ”Kummius on suuri luottamuksen osoitus vanhemmilta ja mahdollisuus kulkea yhteistä matkaa kummilapsen kanssa,” Marika toteaa. ”Ajattelen, että kummin yksi tehtävä on myös kummilapsen vanhempien tukeminen kasvatustehtävässään. Kummina voin myös välittää omia tärkeitä arvojani oman toimintani kautta kummilapselle,” Marika lisää.
Etänä, mutta läsnä
Kummivanhemman rooli muuttuu, kun kummilapsi asuu matkan päässä. Spontaanit treffit koulun jälkeen tai harrastuskuskin rooliin heittäytyminen eivät onnistu, jos välimatkaa on. Ja usein sitä on, kotimaassa ja kauempana. Antonin ja Marjo-kummin välissä oli vuosia pala Eurooppaa.
Anton on 16-vuotias Saksasta Suomeen paluumuuttanut nuori. Vuodet isän työn perässä Etelä-Saksassa muuttivat perheen arkea ja ajatusmaailmaa, mutta myös suhteita kotimaahan. Kun asuu kaukana sukulaisista ja vanhoista ystävistä, puhelin ja somekanavat saavat ihan uuden merkityksen.
– Olin 10-vuotias, kun muutimme Saksaan. Siinä vaiheessa en vielä käyttänyt somea, mutta puhelimella paljon soiteltiin ja viestiteltiin, myös Marjo-kummin kanssa. Hän aina kyseli mitä kuuluu, miten menee koulussa – ja kävi hän kerran meitä siellä moikkaamassakin. Se oli kivaa, teimme yhdessä kaikkea mukavaa, kertoo Anton.
Välimatkalla ei niin väliä
Lomat Suomessa menivät usein vauhdilla ja käytäviä osoitteita oli paljon. Lomaillakin piti ehtiä. Kummin kanssa treffattiin, jos ehdittiin ja muuten pidettiin yhteyttä puhelimitse. Vuosien vieriessä yhteydenpitokin muuttui, kun välikappaleena enää harvemmin oli lapsen vanhempi – ja Antonin ikä mahdollisti pikaviestisovellusten käytön.
– Se että kummi oli jossain toisessa maassa ei minua varsinaisesti haitannut, sillä pystyimmehän pitämään yhteyttä. Luulen, että pidin Saksassa enemmän yhteyttä häneen kuin Suomessa olisin pitänyt, toteaa Anton.
Chattailu tekee yhteydenpidosta mutkattomampaa ja madaltaa kynnystä pitää yhteyttä – ei aina tarvitse olla varsinaista asiaa. Pääasia, että on siellä, chatti-ketjun toisessa päässä.
Kummin arjessa mukana
Kun paluumuuton ajankohta alkoi lähestyä, Anton keksi huiman idean – lähteä tekemään koulun työssäoppimisjakson Suomeen ja samalla ottamaan vähän tuntumaa kotimaahan.
– Kun koulu näytti vihreää valoa, olin heti yhteydessä Marjoon ja kysyin, voisinko tulla hänen työpaikalleen viestintäosastolle. Ja se onnistui. Oli kiva nähdä kummitäti niissäkin ympyröissä; nähdä minkälaista työtä hän tekee, millaisessa tiimissä ja työyhteisössä. Sen lisäksi hän näytti sen viikon aikana paljon paikkoja Helsingissä. Opettelimme mm. kulkemaan julkisilla ja kävimme leffassa, Anton kertoo.
– Viikko kummin luona oli tosi kiva, minulla oli hauskaa ja aika täällä ennen muuttoa auttoi minua näkemään Suomen kulttuuria eri näkökulmasta. Ja se taas teki paluumuutosta helpompaa, Anton vielä huikkaa ennen kuin jatkaa soittoharrastuksensa pariin.
Arki on tullut – Suomeenkin.
Kummisuhde kestää
Kun on neljä kummilasta, on takana myös neljä kastetta, joukko syntymäpäiviä ja rippijuhlia. Juhlien rinnalla yhtä arvokkaita ovat kuitenkin arkihetket eri ikävaiheissa olevien lasten ja nuorten kanssa. Milla Cotterill haluaa pysyä kummilastensa elämässä mukana jatkossakin.
– Nuorin kummilapseni on tällä hetkellä 6 ja vanhin 29. Vanhin asuu tällä hetkellä töiden takia Brightonissa ja nuorin Töölössä. Yksi asuu Turussa ja suunnittelee naimisiin menoa ja muuttoa Yhdysvaltoihin. Yksi asuu aivan työpaikkani vieressä Helsingissä, Milla kertoo.
Kummius muuttuu iän myötä
Vuodet muuttavat kummisuhdetta valtavasti, niin kummilapsen kuin kumminkin näkövinkkelistä. Mitä pienempi kummilapsi on, sitä enemmän yhteydenpito on usein vanhempien ja kummin varassa. Kun lapsuus vaihtuu nuoruusvuosiin, yhteydenpito muuttuu.
– Vanhempien kummilasten kanssa suhde on muuttunut matkan varrella paljon. Kun olin nuori kummi, yhteydenpito tapahtui useimmiten heidän vanhempiensa kautta, sain silloin tällöin kuulumisia ja sitten ne ihan perinteiset synttärikutsut kerran vuodessa. Panostin lahjoihin ja ajattelin, että kummi voi ostaa jotain hiukan hassua, sellaista mitä lapsi toivoo mutta mitä vanhemmat eivät ehkä hankkisi, kertoo Milla.
Milla haluaakin rohkaista kaikkia kummeja rakentamaan kummisuhdetta suoraan lapsen kanssa heti, kun se on mahdollista.
– Yhteydenpito muualla asuvien, jo aikuisten kummilasten kanssa on hyvinkin instagram-painotteista. Tykkäillään toistemme kuvista ja kommentoidaan välillä yksityisviestillä. Pyrimme näkemään silloin, kun he käyvät Helsingissä ja majoitan mielelläni, jos on vaikka aikainen lähtö lentokentälle, hän jatkaa.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla kummi
Arjessa, kun aika ei tunnu riittävän kuin juuri ja juuri oman kalenterin pyörittämiseen, monille kummeille on tuttua huono omatunto milloin mistäkin. Pitäisikö olla aktiivisempi, tehdä enemmän, soittaa useammin. Nämä vaatimukset ja paineen Millakin tunnistaa:
– Toki, tuttuja tuntemuksia! Mutta meitä kummeja on monenlaisia. Tärkeintä on minusta se, että kummilapset tietävät että olen olemassa ja valmiina kuuntelemaan ja tukemaan, jos on vaikka jotain huolia, Milla toteaa.
Aikuinen kummius palkitsee eri tavalla
Itsensä soimaaminen ja liian kunnianhimoisten vaatimusten asettaminen on turhaa. Yhteydenpidon voi aloittaa missä vaiheessa vain, vaikka vasta aikuisen kummilapsen kanssa.
– Voi lähteä keikoille, kyläillä uudessa kodissa tai käydä yhdessä illallisella ilman sitä lastenlistaa ja värikyniä. Vanhemmiten kummius on alkanut tuntumaan isommalta ja tärkeämmältä, Milla sanoo.
Kummisuhteen ei todellakaan tarvitse loppua ripille pääsyyn. Niin toteaa myös moni rippipappi konfirmaatiomessun saarnassaan. Usein kummivanhemman oma elämänkokemus tuo suhteeseen lisää syvyyttä.
– Kun tulin itse äidiksi, tuntuu että ymmärrykseni kummiudesta kasvoi. Yksi kummilapsistani on melkein saman ikäinen oman tyttäreni kanssa, ja on ollut tosi luontevaa tehdä heidän kanssaan asioita yhdessä. Lapset ovat ystävystyneet ja kun me äidit vielä olemme vanhoja koulukavereita niin tuntuu, että tästä kummisuhteesta olen saanut myös tukea omaan vanhemmuuteen, Milla jatkaa.
Luottamuksella kummille
Vanhemmat ja teinit kokevat usein elävänsä eri todellisuudessa, mutta kummin kanssa sekin on erilaista – vähän kuin isovanhemmilla – omalla tyylillä, lempeydellä ja läsnäololla pääsee pitkälle, kun varsinaista kasvatusvastuuta ei ole – ainakaan sillä tavalla kuin nuori sen mieltää.
– Opiskeleva ja uraansa pohtiva kummilapsi saattaa saada sinulta tosi tärkeää tietoa ja näkökulmia työelämästä. Samoin seurustelujutuista voi olla helpompi avautua kummille kuin omille vanhemmille. On upeaa seurata, miten lapsistani on kasvanut vahvoja, itsenäisiä nuoria. Ja tuntuu hienolta että olen heille olemassa, Milla summaa.
Kummius on arvokasta – juuri sellaisena kuin se on. Pidä siitä kiinni!
Kummeja ketjussa
Kummitätini on äitini sisko. Kun olin lapsi, hän kävi perheineen muutaman kerran vuodessa kylässä. Nämä vierailut olivat tärkeitä, tuulahdus toisenlaisesta maailmasta. Tuliaiset olivat myös merkittäviä, samoin se kohtelu, jota saimme häneltä: ystävällisyyttä, kiinnostusta, hyvää tekevää leikkimielisyyttä. Tajusin myös, että äitini voi paremmin aina, kun hänen siskonsa tuli käymään ja jakoi taakkoja hänen kanssaan.
Kun lähdin opiskelemaan, kummitätini tarjosi kodinomaisia iltoja luonaan: kävin katsomassa kotielämää, pesemässä pyykkejä, leikkimässä hänen lastensa kanssa, saamassa ”kohtelua”. Hän oli minulle kuin toinen äiti.
Olin mielissäni, kun hän pyysi minua nuorimman tyttärensä kummiksi. Pääsin keskimmäiseksi kummiketjuun. Olin nuori ja osasin aika heikosti pitää yhteyttä kummityttööni sen jälkeen, kun muutin muutaman sadan kilometrin päähän. Aikaa kului. Kummityttöni perusti perheen ja sai oman tytön. Olin onnellinen, kun hän pyysi minut tyttärensä kastepapiksi. Siinä me seisoimme kastetilaisuuden jälkeen kaikki kolme: kummitätini, minä ja kummityttöni, kolme eriikäistä naista, joita kummius yhdisti.
Meillä kummeilla on etuoikeus rukoilla kaikkien läheistemme puolesta. Välillä teemme sitä salaa, välillä taitavat ”kohteetkin” tietää, että heidän puolestaan rukoillaan päivittäin. Jumalan siunaus mitä se sitten sisältääkin eri päivinä ympäröi meitä ja heitä ja…
Helena
(kuva: Ekaterina Shakharova / Unsplash.com)